Sinä olet sinnikäs, olet myös sinnikkään yrittämisen tulos. Sattumalta olet myös syntynyt yrittäjänpäivänä. Nomen est omen? Nytkin yrität jotain, ainakin äänestä päätellen. Ehkä nukahtamista tällä kertaa, koska maitohuuto ei ainakaan vielä ole kajahtanut. Se on hyvä, koska äidillä on kädet täynnä juhliesi valmistelussa. Tänään saat nimen, jota toki olemme jo Sinusta käyttäneet.

Nimeäminen, abstraktista todelliseksi tekeminen, on ollut käsillä myös toisen hautomoprojektini kanssa. Ystävieni kanssa perustimme torstaina uuden yrityksen, jonka ideologia on kuin kanssasi. Tarkoituksenamme on olla apuna, tukena, tehdä asioita toisten puolesta, tuoda oma osaamisemme muiden käyttöön. Työtä on paljon tekemättä ja paljon onkin vielä tehtävä, mutta olemme hyvällä tiellä.

Olen kumppaneilleni luvannut tehdä parhaani. Niin myös sinulle. Auttaminen on filosofiani, jonka toivon myös sinulle siirtyvän. Usko aina itseesi, tee parhaasi ja auta muita!

Sinun,

Isäsi.

Olet aika pieni, niin autettava, aivan kuten minäkin ja kaikki muutkin ovat olleet. Meillä kaikilla on ollut joku, jotkut, jotka auttavat, kasvattavat ja kouluttavat sekä pitävät huolta. Se on elämänkulun peruskaava, auta, koska olet saanut apua.

Asia on ajankohtainen myös maanosaamme riivaavan pakolaiskriisin myötä. Tänäänkin on osoitettu mieltä ja vaadittu rajoja kiinni niiltä, jotka ovat menettäneet kaiken. Kukaan meistä ei varmasti kestäisi vastaavaa, jonka vuoksi on täysin käsittämätöntä, miksi ei haluta auttaa, antaa omasta yltäkylläisyydestämme niille, joilla ei ole mitään. Ei sinua tai minuakaan olisi ellei isoäitiäni, sinun isoisoäitiäsi sekä äitisi äidinäitiä ja -isää ei olisi otettu vastaan sodan alta. He tietävät mitä on paeta, he tietävät mitä on saada apua.

Avunantaminen sille, joka on hädässä tulisi olla itsestään selvyys. Näin ei aina ole. Kuitenkin on hyvä jos jollain on tukenaan välittäviä ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Se on todellista rohkeutta, olla tukena ja etsiä ratkaisuja toisten auttamiseksi. Muista pikkuinen tämä.

Sinun,

Isäsi.

Oli aika jolloin minäkin olin ehdoton, olin nuori ja kaikkitietävä. Myös voimaa piti käyttää, aina kun sen paikka oli – olevuuttakin tarvittiin. Vuosien kuluessa ja opin karttuessa myös ehdottomuus karisi yhteistyön hapuilun tieltä. On nimittäin niinkin, ettei kukaan voi saavuttaa mitään merkittävää yksin, vailla oman tahdon sovittamista toisten toiveisiin.

Tällä viikolla kohistaan ”poliittisesta mielenilmaisusta”, jonka ay-liike organisoi maan hallitusta, laillista esivaltaa vastaan. Kyse on protestista, joka annetaan reaktiona siihen, että hallitus otti ohjat omiin käsiinsä sen jälkeen, kun tahtoa yhteiseen pöytään ei löytynyt. Sopimattomuudelle alkoi syntyä hinta, joka nähtävästi olisi liian kova maksettavaksi, vaikka vaihtoehtoakaan ei ole esitetty.

Minulle aihe on tärkeä, tutkinhan parhaillaan sitä, voiko ay-liikettä edes pitää poliittisena järjestönä vai onko sen luonto ennemminkin taloudellinen. Jos jälkimmäinen on tosi, niin onko osapuolilla edes oikeutta harrastaa politiikkaa jäsentensä nimissä.

Kunpa sopu löytyisi, se olisi aina parempi. Se ei tarkoita sitä, etteikö omia kantoja saisi kertoa, puolustaa ja jopa tapella niiden puolesta, mutta illan tullen tulisi aina sopia niin työelämässä, politiikassa kuin yksityisestikin. Koskaan et nimittäin voi tietää jääkö riitaisa tapaaminen viimeiseksi ja oliko riita oikea se tunnetila, jossa halusit läheisestä erota – tuskinpa. Muista tämä, tyttäreni.

Sinun,

Isäsi.

Ei ole montaa päivää kulunut syntymästäsi, kun jo ensimmäiset vaivat ilmenevät. Napanuora päätti jo tipahtaa, joskin osa jäi vielä paikoilleen. Harmi vain, että vähän hajuhaittaa asiaan liittyy ja laapistaminen on välttämätön toimenpide.

Suurempi harmitus niin Sinulla kuin meilläkin taitaa kuitenkin liittyä silmääsi ja sen rähmimiseen tai oikeastaan vuotamiseen. Välillä heräämisesi on ollut kuin kykloopin, sillä toisesta silmästä ei pahimmillaan ole mitään näkynyt. Lienee sukuvika, kun suksi ei luista – siskollasi, äidilläsi ja tämän siskoilla on kyynelkanavaa jouduttu sondeeraamaan ahtauden vuoksi – ehkä sinullekin, tosin vasta vuoden ikäisenä se joudutaan/voidaan tehdä.

Mutta mikä taas on työnjako, kenen tulisi apua antaa? Leikkimielisesti mietimme, josko Dextralla olisi vielä takuu, sillä saithan alkusi laboratoriossa juuri heidän tiloissaan. Niklakselle edelleen suuri kiitos, onnistuit siinä missä julkinen sektori ja Väestöliitto epäonnistuivat – voisi sanoa omien käytänteidensä urheina.

Takuuajattelu ei ole vierasta, sillä pääsääntöisesti synnytyssairaala vastaa ensimmäiset pari viikkoa toimittamistaan kääröistä. Joskin me olimme jo ehtineet vaihtaa yliaikaiskontrollin neuvolassa ensitarkastukseksi, joten luontainen kysely kohdistui sinne. Sieltä meidät forwardoitiin terveyskeskukseen, joka taas viittasi synnytyslaitoksen vastuuseen. ”Synnäri” sen sijaan oli sillä kannalla, että silmät on aina kuuluneet terveyskeskukseen. Meidän ratkaisu vauvavakuutuksen turvin, useamman tunnin soittelun ja odottelun jälkeen Dextra, josta apu löytyikin samana iltana ja jo seuraavana aamuna silmät olivat silminnähden paremmat. Hienoa, näin terveyspalvelujen tulee toimia. Toki hintaa tuli se 250 €, mutta byrokratian jälkeen käytännössä seuraava vuosi on sitten palvelujen suhteen lähes ilmaista. Vakuuttaminen kannattaa, näin pääsee paremman palvelun piiriin.

Siitä lapseni saat toisen neuvon, jos haluat jotain halua ja toteuta tahtosi. Ota kuitenkin selvää riskeistä ja varaudu. Älä tee mitään tyhmää, mutta muista, ettet ilman riskiä voi mitään saavuttaakaan.

Sinun,

Isäsi.

Ensimmäiset päivät ovat menneet, seuraavat tulevat. Ilmeesi ovat hiljalleen muovautumassa, välillä jo hymyjä on havaittavissa. Myös erilaiset ilmeet osoittavat sukulaisuuttasi. Isosiskosi nenä, äidin silmät, ehkä minun suu taikka äitisi mielestä haju. Isoveikaltakin löytyy samoja ilmeitä. Ja niinpä tunnistaa myös isovanhempien piirteitä.

Katselemme myös kuvia, meidän lapsuudesta. Olet meidän, ei siitä ole epäselvyyttä. Mielenkiintoista myöhemmin nähdä millaiseksi luontosi kehittyy, onko siinä meidän piirteitä, millainen on oma tahtosi ja kuinka me muut suhteudumme sinun luonteeseesi.

Tässä rakas lapseni, on ensimmäinen oppini Sinulle. Muista aina, että et koskaan ole yksin. Tarkoitan tällä sitä, että et koskaan voi olettaa olevasi kaiken keskiössä, vaan Sinun tulee ottaa myös muut huomioon. Saat siten paljon enemmän, saat itse olla yksilö, jolla on kasa vapauksia ja oikeuksia, jos tunnistat velvollisuutesi ja muiden vastaavat vapaudet ja oikeudet. Elämä on kuitenkin viimekädessä yritystä tulla toimeen muiden kanssa. Muista aina tämä.

Sinun,

Isäsi.

Kädet liikkuu, pää pyörii, suu mutruilee ja tuhina käy. Tykkäät nukkua paljon, tankkaillakin välissä. Neuvolassa Sinua sanotaan hyvin seuralliseksi – sen mekin olemme huomanneet. Olet vanttera, vähän jo hymyileväinenkin. Sinua ei koirasi haukunta haittaa, olet jo masukkina tottunut siihen.

Voisimme vain seurata tekemisiäsi kaiken päivää. Tuhinaasi ja liikehdintääsi. Vain hetki sitten välissämme oli vähän nahkaa, nyt olet jo siinä. Paljon yhtäläisyyksiä on aiempaan, sinullehan vissiin mitään ei ole muuttunut, kun taas meille kaikki on toisin. Olet nyt siinä, rakas tyttömme.

Tie Sinun viereesi oli pitkä. Jossain vaiheessa meinasi jo epätoivokin iskeä, sillä lisäystä perheeseemme ei meinannut millään tulla. Oma vuosia jatkunut ylipainoni oli tehnyt nähtävästi tehtävänsä, eikä asiaa edes korjannut reilun kolmanneksen tiputuskaan. Eikä apua meinannut tulla hoidostakaan, vaikka mitään syytä ei myöskään tuntunut löytyvän. Välillä tuntui, ettei kukaan edes aidosti halua auttaa, sillä olimme kuin tuotantohihnalla, jossa yksilöllisestä kohtaamisesta ei ollut tietoakaan – pahin kolmesta oli julkinen sektori, jonka käytänteet olivat kertakaikkiaan onnettomia: lähetteiden hukkausta, toimimattomia metodeja, palvelujen lupailua ja toistuvia tutkimuksia. Tätä en voi suositella kellekään.

Mutta nyt olet siinä… Se pyyhkii kaiken. Tiedän, että nyt olen valmiimpi, osaan enemmän ja voin antaa sinulle myös enemmän – toivottavasti kaiken tarvitsemasi.

Sinun,

Isäsi.

”Krää”: kuin pieni linnunpoika vaadit omaasi ja usein vaaditkin. Omassa rytmissä haluat seurustella, syödä, nukkua ja muuten vain tuhista. ”Mmm-ym-ym”, tankkauspäivin tartuit jo minunkin poskeeni hetkittäin. Haluat kasvaa kuin hietoisena Wilhelm von Humboldtin ajatuksista elämän tarkoitukselle.

Sisaresi ja veljesi ovat silminnähden sinuun jo rakastuneet kuin äitisi ja minä jo ensihetkestä. Koirasi hieman sinua ihmettelee, hänestä sinä et edes haukkujen osalta vielä välitä. Haistelemalla, nuolemalla ja toisianne kunnioittamalla pääsette vielä pitkälle.

Sinulla on nälkä – se on hyvä, tuhinasi ja röhinäsikin hieman jo lievittyi yön tunteina. Edelleen haluaisit aamuin levätä ja puolinöin kukkua, et ilkeyttäsi, vaan myös sinä selvästi haluat tutustua. Saat aivan varmasti, ihan varmasti. Ensin on kuitenkin kasvettava vielä isommaksi pieneksi tylleröiseksi.

Valvominen ei juuri haittaa, uni tulee heti uudelleen. Ei ole tarpeen miettiä töitä tai toimeentulon turvaa, jolloin unipankin osakkeita on helppo merkitä heti uudestaan. Olemme, vaan niin onnellisia nyt sinusta, tyttäremme.

Sinun,

Isäsi.

Kyyneleet, niitä ei sinä syyspäivän aamuna voinut pidättää hetkellä, jolloin äidin ja minun viisikymmenyksi kuukautinen odotus palkittiin. ”Mitkä hiukset”, oli huudahdus laskuradan reunalta, hetkellä, jolla pikimustat kutrit maailmalle näytettiin. Itku sai toisen merkityksen, niin meillä kuin tulokkaalla. Hetkessä oli lumoa – kuin kesäinen päivä, kostean nurmikon esitellessä sateen jälkeen kastettaan auringon helliessä vihreyttä.

Olo oli kieltämättä väsynyt. Yliaikaa oli kertynyt jo tovi, erityisesti äidillä alkoi olla jo tukalat oltavat, joskin kokemukset auttoivat jaksamaan. Mielessä oli pyörinyt pelonsekaisia ajatuksia, joskin niitä riitti vielä laskeutumisen jälkeenkin. Ikuinen kiitollisuus ammattilaisia kohtaan, joiden ansiosta nettopääluvun kasvu jäi positiiviseksi. En tiedä edelleenkään, mitä tekisin, jos peloistani pahin olisi realisoitunut – onneksi sitä ei nyt tarvitse enää miettiä.

Miten olitkaan niin puhdas, sileä ja kaunis, oikea ”biologisen insinööritaidon” huipentuma. Miten olitkaan samanaikaisesti niin epätodellinen ja niin todellinen. Vielä eilen en ollut vieläkään uskonut tämän hetken olleen lähellä, juuri kohta oven takana silloin. Väsymys, huoli, voimattomuus vaikuttaa asioihin olivat vuoroin pyörineet mielessä, kunnes vain oli tyyntä, kunnes vain oli hetki, jolloin kaikki pysähtyi – alkaakseen alusta uutena tarinana, jonka ”castingissa” oli haluttu kokeilla uusien tulokkaiden ja vanhojen, enemmän ja vähemmän kokeneiden ”actoreiden” yhteispeliä.

Matka, jonka käynnistyminen oli vaatinut paljon työtä, oli alkanut. Se on matka, jonka sinä ”Riisi” saat kulkea ja jota elämäksesi kutsutaan. Läpi vuosikymmenten ja aina seuraavalla vuosisadalle saakka tulet kokemaan ihmeellisiä asioita, kokemaan uutta, oppimaan ja toteuttamaan itseäsi. Niin kauan kuin mukanasi saan kulkea, lupaan tehdä kaikkeni puolestasi, jotta Sinulla olisi parhaat mahdolliset eväät kulkea tuota polkuasi!

Sinun,

Isäsi.